19.12.07

Joulutervehdys

Maailma muuttuu ympärillämme yhä kiihtyvää tahtia. Opiskelija ei voi tietää minkälaiseen yhteiskuntaan hän aikanaan valmistuu. Löytyykö koulutusta vastaavaa työtä? Pätkätöiden kurimuksessa elävä yliopistolainen ei voi olla varma ensi vuoden toimeentulostaan. Yliopistolaitosta ollaan parhaillaan kovalla kiireellä uudistamassa, eikä kukaan meistä voi tietää, minkälaisen yliopiston palveluksessa me olemme muutaman vuoden kuluttua – jos työtä riittää.

Monet jouluun liittyvät mielikuvat tarjoavat meille täydellisen vastakohdan hurjaa vauhtia muuttuvalle yhteiskunnalle. Joulun aika paljastaa kaipuumme muuttumattomaan vanhaan maailmaan, jota ilmastonmuutos ja työelämän rakennemuutos eivät kosketa. Monet haluavat perhepiirissään toistaa rituaaleja ja tapoja, joihin ovat mieltyneet ja joiden avulla voivat palata lapsuuden jouluihin. Joulun kuvasto luo meille muuttumattoman ja pysähtyneen maailman, jossa voimme hetkeksi levähtää – samalla tietäen, että todellinen maailma muuttuu koko ajan. Myös joulun tavat ja rituaalit.

Toivotan kaikille blogin lukijoille rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta!

18.12.07

Välikertauksen tulokset valmiit

Kreikan 2. välikertauksen 10.12. tulokset ovat valmiit ja luettavissa eksegetiikan laitoksen ilmoitustaululla. Jollet pääse katsomaan, voit kysyä arvosanaa myös sähköpostitse.

17.12.07

2. välikertauksen tulokset huomenna

Kreikan 2. välikertauksen tulokset valmistuvat huomenna tiistaina. Ilmoitan tuloslistan valmistumisesta välittömästi blogissa. Valitan viivettä.

7.12.07

Koealue: g1-7

Täydennyksenä edelliseen tekstiin. Toisen välikertauksen koealue on g1-7 (imperatiivi jää siis pois, koska kaikkia sen harjoituksia ei ole ehditty käydä läpi meidän ryhmässä).

5.12.07

Tietoa kreikan kertauksesta ja tukiryhmästä

Kopioin alle kreikan vastuuopettajan kirjeen, jossa on tietoa 10.12. välikertauksesta ja kreikan tukiopetuksesta:
***
Hei!

Tässä viestissä on kaksi asiaa, maanantain tenttiä ja kevään ryhmää 6 koskeva.

1) 2-välikertausta koskevat ohjeet ja käytännöt ovat paljolti samankaltaisia kuin edellisessä kertauksessa. Mainitsen tässä vain, että tentti alkaa klo 10.15 PR sl 1 ja päättyy klo 11.45. Keskeisiä asioita ovat 2. aoristi, konjunktiivi ja kirjan harjoitukset. Jos unohdit ilmoittautua ajoissa, voit silti tulla tenttiin.

2) Lokakuussa kerroin, että keväällä aloittaa kreikan ryhmä 6. Se on pienryhmä, joka opinto-opasta siteeratakseni on “tarkoitettu opiskelijoille, joilla on ongelmia kielenopiskelussa.Tällaisia ongelmia voivat olla esim. diagnostisoidut tai subjektiivisesti koetut oppimisvaikeudet kreikan opiskelussa. Ryhmään valitaan syksyn aikana opettajien suositusten perusteella noin 10 opiskelijaa, jotka suorittavatkurssin loppuun ryhmässä. Osallistuminen edellyttää sitoutumista aktiiviseen työskentelyyn.” Ryhmä kokoontuu ma 10-12 ja ke 8.30-10. – Opinto-oppaan tiedoista poiketen opettajana on TT Niko Huttunen. Ryhmään osallistuminen edellyttää, että kreikkaa on opiskeltu koko syksy ja että ryhmän aloittaessa ainakin 1. välikertaus on tehty ja 2. välikertauskin tulee tehdyksi viimeistään tammikuun rästissä. Jos tunnet kiinnostusta asiaa kohtaa, ota yhteyttä opettajaasi, joko tunnin jälkeen, vastaanotolla tai e-postitse, jolloin voit käydä alustavaa keskustelua siitä, miten mahdollisesti hyötyisit pienryhmätyöskentelystä. 2. välikertauksen jälkeen opettajat laativat listan opiskelijoista, jotka toivovat siirtymistä ko. ryhmään. Tämän jälkeen he toimittavat siirtyjien nimet ja sähköpostiosoitteet Niko Huttuselle vuoden vaihteeseen mennessä. Nimet tulevat listalle siinä järjestyksessä, kuin opettajat arvioivat heidän eniten hyötyvän pienryhmästä. Tammikuun alussa Niko valitsee ryhmään tulevat opiskelijat ja informoi heitä kurssin järjestelyistä.
Terv. Jarmo