28.5.10

Miltä Afrikka näyttää?


Kahden viikon vierailu Tansaniassa sijaitsevaan Makumiran yliopistoon ja sen lähiympäristöön tutustuminen olivat mieltä ravisuttava kokemus, jota ei ole helppo pukea sanoiksi. Kansallispuistojen henkeäsalpaavat maisemat ja rikas luonto, köyhyys, rapistuvat ja rähjäiset rakennukset, modernin teknologian ja perinteisen elämänmenon sekamelska, yltäkylläiset värit, ajan hidastuminen, kaaos, jonka takana olevaa järjestystä länsimaalainen ei helposti havaitse, itäafrikkalainen maustamaton mutta silti terveellinen ruoka (jos vain tietää syödä oikeassa paikassa), täyteen ahdetut huonokuntaiset dala-dalat (pakettiautoista rakennetut pikkubussit), hajut, vihermarakattien mekastus lähipuissa, sadekauden kosteus ja lämpö, varhain kaiken peittävä pimeys, jonka sähkökatkot sinetöivät, yö, joka ei tarjoa hiljaisuutta vaan moniäänisen eläinten kuoron, suahilinkielinen herätyspuhe ja laulu, jotka kaiutetaan mahdollisimman kuuluviksi, herääminen kirkonkellojen soittoon tai kukonlauluun (lähes kaikilla kampuksen asukkailla oli omia kanoja ), kahvilan televisio, joka näyttää suorassa lähetyksessä ihmeparantumisia. Ja tietysti ihmiset, jotka huolehtivat toisistaan ja puhuvat lakkaamatta kieltä, jossa ei ole käsitettä ”keskeyttää”, mutta myös käyttävät jokaisen mahdollisuuden parantaa omaa ja perheensä taloudellista tilaa ja elävät yhteiskunnassa, jonka hallintoa kalvaa korruptio ja kohtuuton epätasa-arvo. He muistelevat aikaa, jolloin kansakunta suuren johtajansa opastamana oli kulkemassa kohti sitä mitä he kutsuvat sanalla ujamaa, toisin sanoen yhteisöllisyyttä, veljeyttä tai afrikkalaista sosialismia.

En ole koskaan opettanut rituaalitutkimusta yhtä kiitolliselle ja eritasoiselle opiskelijajoukolle, jossa oli niin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita kuin piispoja ja professoreita sekä kaikkia siltä väliltä. Makumiran yliopistossa vielä oikeastaan ole kirkon elämästä ja hallinnosta riippumaton uskonnon tutkimusta. Siellä olevien teologian opiskelijoiden on mahdotonta ymmärtää, että uskonnon tutkimuksella voisi olla jokin muu päämäärä kuin kirkon tehtävään valmentaminen. Klassiset ja uudet teoriat magiasta ja rituaaleista kuohuttivat mieltä, mutta myös synnyttivät hedelmällistä keskustelua siitä, miten afrikkalaisten kristittyjen tulisi suhtautua omaan kulttuurisen perinteeseensä. Ovatko kaikki perinteiset rituaalit tambiko, toisin sanoen kiellettyjä rituaaleja? Tuhosivatko lähetyssaarnaajat afrikkalaisten identiteetin kieltäessään ei-kristilliset riitit? Millä tavoin kristittyjen rukous kuivuuden lopettamiseksi eroaa perinteisistä sateentekorituaaleista? Jotkut olivat sitä mieltä, että rituaalitutkimus voisi auttaa afrikkalaisia tuottamaan aidosti kontekstuaalista teologiaa. Kotimaiset kiistat kognitiivisen uskontotieteen ja kulttuurilähtöisen tutkimuksen välillä alkoivat tuntua aika kaukaisilta.

Viimeistä edellisenä opetuspäivänä seurasin liikuttuneena, kun ryhmätyöskentelyn päätteeksi ensimmäisen vuoden teologi esitteli oman ryhmänsä tekstinanalyysiä. Johannes Kastajan kastetta ja kristillistä kastetta vertailtiin käyttämällä ensin funktionalistista lähestymistapaa ja sitten rituaalikompetenssiteoriaa (Lawson &McCauley). Taulu täyttyi kaavioista, joissa havainnollistettiin rituaalien agenttia, toimintaa, instrumenttia ja patienttia. Esitys sai huipennuksen rationaalisen valinnan teorian sovelluksessa, jossa pohdittiin kristillisen kasteen kustannuksia ja ylistettiin sen hyötyjä. Mitäpä siihen muualta tulleella opettajalla on enää lisättävää.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hei Risto! Löysin tämän kirjoituksen pahasti jälkijunassa. Kuulostaapa huikealta matkalta! Onko sille luvassa jatkoa?

-Marketta

5:39 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home