21.6.07

Muutoksia viranhoidossa ja tehtävissä

Olen ensi lukukauden virkavapaalla Uuden testamentin eksegetiikan yliopistonlehtorin virasta ja hoidan Raamatun alkukielten professorin virkaa, josta Raija Sollamo jää eläkkeelle 1.8. lukien. Yliopistonlehtorin tehtäviä hoitaa TT Outi Leppä. Muutokset viranhoidossa tuovat mukanaan joitakin muutoksia vastuualueissa.

Opintojakson EK226 (Historian Jeesus ja kristologian kehitys) suoritukset siirtyvät Outi Lepän vastuulla. Hän myös arvostelee tämän jakson elokuun tentit. Minä vastaan kuitenkin edelleen jaksojen EK223 ja 225 tenteistä. Kaikki kolme opintojaksoa voi entiseen tapaan suorittaa joko perinteisesti tenttien tai kirjoittamalla esseitä tai lukupäiväkirjoja.

Suunnitellun seminaarin Uuden testamentin sosiaalisesta maailmasta pidän yhdessä Petri Luomasen kanssa siten kuin keväällä on sovittu. 1.8. alkaen vastuullani ovat myös eksegetiikan laitoksen johtajan tehtävät, joten kehut ja valitukset laitoksen opetuksesta ja muusta toiminnasta saa lähettää minulle.

Toivotan kaikille ihmeellistä juhannusta ja aurinkoista kesää!

0 Comments:

Lähetä kommentti

<< Home